Vain yksi päivä elämästäni

Moiii!

Öh... Ei nyt riitä aivot keksimään alkutekstejä tähän :')

Ööööööö joo, pikku virhe sattu 😅 Tämä oli vain tyhjä luonnos ja ajattelin, että se on jokin mun vahingossa luoma, mutta tais ollakki Ainon luoma :') 

Elikkäs siis tosiaan tää on Oonan teksti eikä Ainon, vaikka kirjoittajana näkyykin Aino 🙈

Kuva: Pixabay

Vain yksi päivä elämästäni

Tavallinen päivä, kaikki hyvin ja aivan normaalisti. Ensimmäistä kertaa oikeastaan päivä jolloin en ollut itkemisen tai vihan partaalla kertaakaan eli ei ollut tavallinen päivä. Mutta tavallinen päivä muilla ihmisillä.

Välitunnit olin ollut ensimmäisiä kertoja niiden ihmisten kanssa kenestä oikeasti pidin ja halusin viettää aikaa heidän kanssa. Ja vieläpä ilman piikittelyjä. Eräs kaverini nimittäin oli vähän omalaatuinen... hän kiusasi minua, koska halusin olla heidän kaveri. Tällä kertaa hän onneksi jätti minut rauhaan. 

Tällä kertaa olin siis ollut heidän kanssaan, toisaalta samaan aikaan yksin ja samaan aikaan kavereiden kanssa. Olin viettänyt aikaa kaveriporukassa, jossa tunnen itseni yksinäiseksi - kaksi kohtaa kolmesta ruksitettu - ja kaveriporukka oli ollut heidän lähellä - kolmas kohta saa ruksin. 

Sitten kotona rauhassa ilman rikkoutumisia ja raivoamisia turhista asioista. Huoneeseen päästyä hyvä musiikki kuulumaan ja ihanan ihmisen kanssa viestailua. Ei siis ihanan siinä mielessä, että olisin tykännyt hänestä - siihen olin vielä liian rikkonainen. Hän oli ihana ihmisenä, lempeä ja luotettava. 

Ja tästä muodostui lopulta ihan päivä kokonaisuudessaan. Vieläpä, kun loppuillasta olin niin innoissani, että vain pompin. Pomppiminen on muuten hauskaa ja itse asiassa jopa terveellistä. Sinä iltana pompin, pyörin ympyrää ja tanssin. Päästin irti kaikista naurettavista huolenaiheista.

Silloin ymmärsin onnen. Silloin ymmärsin lapsenmielisyyden. Silloin ymmärsin miksi aikuiset puhuivat kultaisesta nuoruudesta.

Koko loppupäivän olin pilvissä. Ja ymmärsin tunteita, ymmärsin miltä tuntuu olla ihastunut, rakastunut ja onnellinen, vaikka olin ollutkin vain viimeistä. Ymmärsin mitä elämä on ja miksi ihmiset väittävät minun elämäni olevan päälaellaan. 

Olin vihdoinkin irroittanut maailman menoista otteeni. En miettinyt mitä, jos tätä ja mitä, jos tuota. Mietin vain sitä mitä nyt on. En katsonut tulevaan enkä menneeseen. En miettinyt elämäntilannettani. Mietin vain tätä hetkeä. Sitä että kaikki oli hyvin.

Lapsenmielisesti.

Huolehtimatta mistään.

Olin kuin sen laulun lintu, joka laulaa koko ajan. Se, joka laulaa, vaikka ei tiedä ruuastaan. Eikä murehdi huomisesta. Ainoita kohtia laulusta, jotka olivat jääneet mieleen, mutta se ei haitannut, koska ne olivat tärkeimmät kohdat. 

Asiat olivat hyvin.

En käsittänyt sitä silloin, mutta nyt se on niitä hetkiä, joista aion pitää vielä kauan kiinni. Niitä jolloin olin oikeasti onnellinen. Oikea onni on vielä parempaa kuin se onni mitä olin siihen mennessä kokenut. Ja kun kerran koin sen tunteen, haluan sen uudelleen. Haluan hukkua sinne. Haluan käyttää sitä peittona. Haluan elää sen tunteen takia.