Hämärä kertoo pimeästä

Tämä on lyhyttarina tytöstä jonka elämä muuttuu erään miehen sekä yllättävän muuton myötä.

Hämärä kertoo pimeästä

Olin pieni, alle viisi vuotias. Kävelin ulkona, kun tapasin hänet hän oli synkkä, mustiin pukeutunut mies, jonka sain tuntea paremmin myöhemmin, mutta virheeni oli kertoa hänelle nimeni. Hän jäi vainoamaan minua ikuisesti.

Muutto. Se tapahtui äkkiä äitini oli jo pitkään haaveillut maaseudun rauhasta ja tänään kuin tavallisena asiana hän kertoi, että muutamme kolmen päivän päästä maalle. Olisin uudessa kodissani varmasti yksinäinen, mutta en voi sille mitään, äidin päätä ei käännetä helpolla. 

Olin kotini pihassa tämä olisi viimeinen päivä täällä. Tämän päivän jälkeen kaikki olisi menetetty. Kuljeskelin samalla kujalla jolla olin kulkenut monia kertoja pienempänä. Kun näin paikan, käännyin takaisin päin. Sinne en menisi. En muista mitä kamalaa paikassa oli tapahtunut, mutta jotain joka sai sydämeni pysähtymään. Olin juuri kääntymässä kun jokin tarttui minua olkapäähän. Se oli suuri koura. Menin ihan paniikkiin, mutta mies takanani hiljensi minut nopeasti laittamalla käden suulleni ja sanomalla:

"Hiljaa, tämä on itsesi parhaaksi." 

Hämmästyin, mutta miehen käden takia en voinut liikkua saati sitten huutaa. Valahdin veltoksi arvasin, että tämä on loppuni.

Illan hämärässä mies viimein palasi taloonsa, mistä hän oli tullut.

Avattuaan oven ja käynnistettyään valot hän nosti minut tuolille ja näin silloin miehen tarkasti. Hän oli noin 180 senttinen mies, jonka kasvoissa oli leikkisät rypyt. Miehen silmät olivat pähkinänruskeat ja kulmakarvat muistuttivat minun mielestä ulkomaalaisilta, mutta siihen en kiinnittänyt huomiota. Miehellä oli toisessa kädessä syvä arpi ja hänen hiuksensa olivat tummat. 

Rentouduin hetkellisesti. Mies ei näyttänyt uhkaavalta mielummin suojelevalta. Riisuttuaan takin mies puhkesi puhumaan:

"Ota kiinni siitä mitä sinulla on ja luota vain niihin jotka tunnet sisimmässäsi oikeiksi puheiksi. Jos valitset joskus hämärämmän polun, valkoinen polku on valittava seuraavaksi. Sillä muuten matka vie pimeään."

Miehen puhe oli särähtelevää ja arvoituksellista, mutta sen tajusin, että tämä muutto oli erehdys. En sisimmässäni luottanut äitini ratkaisuun, muuttaa pois, mutta en myöskään luottanut tähän outoon mieheen. Minun oli tehtävä päätös, luottaisinko jo mieheen ja anelisin muuton perumista vai lähtisikö äitini mukana muualle, karkuun tästä miehestä.

"Lähde kotiisi, tee päätöksesi siellä," mies sanoi aivan kuin olisi aavistanut ajatukseni.

Aamulla herättyäni näin äidin alakerrassa juttelevat tämän oudon miehen kanssa jonka kanssa olin viettänyt iltapäivän.

"Tyttäreeni et koske," kuului äitini ärtyisä ääni.

"Mutta…"

"Sinä et vie häntä hän muuttaa kanssani pois täällä on liian turvatonta minulle."

"Mutta, siellä ei ole hänelle turvallista. Jätä hänet minulle."

"Hän saa tietää kaiken muuton jälkeen ja aloittaa uuden elämän."

"Äiti!" huusin yläkerran tasanteelta. "Saanko mennä ulos vielä viimeisen kerran täällä asuessamme?"

"Ai, hei rakas, totta kai voit mennä."

Puin pikaseltaan vaatteet ja lähdin ulos. Ulkona näin miehen pyysin, että hän kertoisi mistä oli kyse. Mies vinkkasi minut tulemaan perässään. Lähdin varovaisesti miehen perään, niin, että hän ei pystynyt yllättämään minua.

"Sue, kuuntele minua ja usko tämä," mies sanoi. "Kerran, kun olin nuori, vähän sinua vanhempi, näin äitisi torilla. Hän oli ollut minun kaverini jo kauan, mutta sinä päivänä kaverisuhde rikkoutui. Näin kun äitisi otti kioskilta pienen lasipurkin ja lähti. En nähnyt hänen maksavan sitä, joten epäilin, että hän on varastanut sen. Kun lähdin hänen perään ja kysyin häneltä, että voisinko tulla kylään, hän nyökkäsi ja sanoi:

'Tule, tänään on sinun aikasi tietää salaisuuteni.'

Menin ensin ihan ymmälleen, mutta seurasin häntä heidän kotiinsa. Kotonaan hän laittoi saaliinsa lipastolle ja käski minun seurata häntä alas kellarin portaita pitkin. Alhaalla oli ihan oikea rosvojen utopia, siellä oli aseita, saaliita, säkkejä, kommandopipoja ja kaikkea muuta jota en osannut edes nimetä. Äitisi kertoi, että koko heidän suku oli täynnä täysverisiä rosvoja. Menin ihan ymmälleen ja juoksin kotiin. En ole sen päivän jälkeen näyttäytynyt äidillesi tai suvullesi, kuin nyt. Tavattuani sinut silloin, kun olit pieni aloin olla varovaisempi sillä arvasin äitisi asuvan lähistöllä."

Miehen kertomuksen jälkeen hänen kodissaan oli ihan hiljaista, niin hiljaista, että olisi kuullut jos huoneiston toisessa päässä olisi tiputtanut neulan lattialle. Mietin vaihtoehtoja päässäni. Olin nähnyt äitini monesti viemässä jotain pussia jonnekkin huoneeseensa ja viipyvän joka retkellään kauan jossain muualla kuin huoneessaan.

Sinä päivänä tein päätöksen. Jäin miehen luokse koko päiväksi. Näin äitini lähtevän muuttoauton kyydissä kauas pois maalle, mutta minä jäisin tänne asumaan tämän luotettavan miehen kanssa, jota sain alkaa kutsumaan isäksi.

Ja, jos tarina on "huono" tai jotain muuta vastaavaa, niin tämä on eka postaukseni tänne enkä ole ihan varma miten tämä toimii, eli toivon myötätuntoa jos tarina on huono.