Joulunajan runoja

Moi! Tässä on kolme runoa. Ajattelin ensin julkaista yhden näistä itsenäisyyspäivänä, mutta en saanut siistittyä sitä. Ja yksi näistä. Se on pikkusiskoni. (Anteeksi mitä!) Kyllä se on pikkusiskoni keksimä. Minä ajattelin ensin kirjoittaa itse saman nimisen runon, mutta siskoni oli minun mielestä parempi ja jotenkin hauska. Se on lyhyt, mutta laitan alle itse keksimäni jatkon. Toivon, että se ei ole ihan erilainen kuin pikkusiskoni. Viimeinen on vain jouluista höpinää.
Toivottavasti saat jouluisen mielen näistä.

Pahoittelen, että joulukalenterin aikana motivaationi on ollut juhlimassa Tacon, Annin ja Esterin motivaation kanssa Australiassa. Siellä taisin olla isot juhlat, ku kaikkien motivaatiota vaan karkailee sinne. Tuhmat motivaatiot, soo soo!

Ja vielä yksi asia. Minulla on uusia linkinvaihtolaisia. Eli sellaisia joiden blogista tai sivulta löytyy linkki tänne ja päinvastoin. Annin tarinablogi, Tarinaplaneetta ja Olipa kerran - Esterin tarinoita ovat nämä linkinvaihdossa olevat sivut. Jos itse haluat linkin vaihtoon pyydä sitä. Noiden linkinvaihdossa olevien blogien osoitteet ovat tuolla etusivulla sivupalkissa joka avataan kolmesta viivasta yläkulmassa. (Miksi ihmeessä minä nyt tällaisia asioita kertoilen?!)



Ensin siskoni runo (+minun loppu)


Tontun taika


Olen tonttu.
Osaan taikoa.
Teen tässä tarinassa
pikkuisen taian.

Minun jatko

Tuo pipari,
se on kohteeni.
Noin onnistui, katsokaa.
Se elää taas.

Voi ei, muori.
Äkkiä tavarat
menkää paikalleen heti.
Vielä kauha.

Muori kiltti,
älä suutu, tiedän.
Ei sotketa keittiössä.
Huh, selvisin.

Sitten "itsenäisyyspäiväruno"

Suomi


Vietä saunassa,
pikkuinen hetki.
Jälkeen sitten sen,
järvelle retki.


Ota mukaasi,
ahven ja paista.
Kotona mämmin,
tuoksu jo haista.

Näe revontulien
värikäs loimu.
Yhtä kaunis kuin,
talvinen koivu.

Tutun kanteleen
kaunis sävellys.
Se Kalevalan,
ihmeen häkellys.

Tunne lapinkin
ikuinen taika.
On joulupukin
lahjojen aika.

Ja viimeinen eli kolmas

Joulun sisin


Pipari ja tonttu.
Kirje ja lahja.
Kinkku ja puuro.
Lampaan talja.

Perinteitä muista?
tunnelma, ilo,
nauru ja laulu.
Yhdessä olo.

Unhoita ei saa
kaik' joulunrauhaa.
Ei ole kiva, jos
jouluna pauhaa.


Mitä mieltä olette? Toivon, että ne olivat ihan hyviä. Tuota siskoni runoa oli vaikea jatkaa. Se oli niin erikoisella tavutuksella tehty. Onneksi ei tarvinnut keksiä riimejä. Eihän siskollanikaan ollut.

Kommentit

  1. Äh, aivan ihania! Varsinkin ensimmäinen ❤️

    VastaaPoista
  2. Niin kauniita! Olet TODELLA taitava kirjoittamaan runoja, niin ihania, ihania, ihania <3 Paras oli ehkä tuo viimeinen, tai oikeastaan ensimmäinen. Ensimmäisestä tuli niin sellainen lämmin ja mukava tunnelma <3 :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, jos kommentoit se on meille todella tärkeää. <3

Jos oma kommentointisi ei toimi klikkaa etusivulla sivupalkkia ja sieltä 'kommentoinnin vastinetta' jonne voit jättää kommenttisi myös.

Toivoisin, että kommentoit postauksiini ja jos asiasi on negatiivistä palautetta kertoisit siitä asiallisesti.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runo/teksti, jolla ei ole nimeä, koska olen liian laiska

Vain yksi päivä elämästäni

Ilmoitus & Kunnossa